22062014537-normal.jpg

Juhannusviikonloppuna parvekkeellani näkyi jo jonkin verran kukkia. Siemenestä lähtien kasvattamani krassit kukkivat jo kahdeksan kukan voimin. Olin kokonaan unohtanut, että ne ovat punaisia ja odotin saavani oransseja kukkia.

20062014535-normal.jpg

Myös vaaleanpunainen tuntemattomuus on parhaassa kukassa. Nostin sen parvekkeen nurkasta hyllyn päälle näkyviin, jotta ohikulkijatkin saavat silmänruokaa.

20062014536-normal.jpg

Istutin jugurttipurkeissa kasvaneet kehäkukat vihdoinkin parvekelaatikkoon orvokkien tilalle. Orvokeissa oli jo kirvoja ja ne olivat ränsistyneet, joten oli korkea aika vaihtaa kasveja.

20062014533-normal.jpg

Petuniassakin on ensimmäinen kukka. Olin ostanut kerrottujen petunioiden siemeniä, joten tämä yksinkertainen kukka yllätti. Toivottavasti loput, muiden taimien kukat, ovat kuitenkin kerrottuja, jotta en ostanut erikoissiemeniä turhaan.