Ruusut.jpg

Parilla eurolla Lidlistä ostetut ruusut aina yllättävät, koska lajikemerkinnät eivät pidä paikkaansa. Koskaan ei tiedä minkä kokoisia kukat ovat ja minkä värisiä. Lajikkeestakaan ei ole tietoa. Esimerkiksi tämän ruusun piti olla suurikukkainen köynnös, mutta pientä ja pensastavaahan sieltä tuli esiin romanttisen vaaleanpunaisena. No, se on vähän kuin lottokupongin ostaisi - koskaan ei tiedä josko päävoitto osuisi kohdalle. Tosin ruusuissa rahat ei mene koskaan hukkaan. Lidlin kukissa saa aina jonkinlaisen lohdutuspalkinnon. Suomen oloissa on epätodennäköistä, että ulkomaiset ruusut talvehtivat, mutta onpahan iloa ainakin yhdeksi kesäksi. Talvehtimista voi kokeilla nostamalla ruusut talveksi kasvihuoneeseen.

03082016754.jpg

Sininen kellokukka on vuosien varrella vallannut kukkapenkin näin loppukesästä. Keväällä penkki on idänsinililjojen eli skillojen valtakuntaa, mutta uusi sininen kausi saunan edustalla alkaa heinäkuun loppupuolella ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kun kellojen aika alkaa olla ohitse, taustalla olevat  maksaruohot hehkuvat marjapuuron punaisin kukinnoin.

03082016750.jpg

Tämän vuoden omenasadosta näyttää tulevan niin runsas, ettei valkea kuulas jaksa kantaa kaikkia raakileita täysikasvuiseksi asti. Tästä puusta riittää omenoita pakasteeseen niin äidille kuin minullekin. Lisäksi lähiseudun naapurit saavat ottaa postilaatikon vierestä parhaat omenat itselleen kotiin vietäväksi. Meille kun kelpaavat lohkoina ja soseena pakastettaviksi maahan pudonneet lommoontuneetkin omenat. Näin puusta riittää iloa koko lähiseutuvalle. Omat omenat ovat mitä parhainta luomua ja lähiruokaa.

03082016749.jpg

Puutarhassa ei sentään ole nähty aitoa karhua, mutta hirvenvasoja, valkohäntäpeuria ja monenlaisia muita villieläimiä kylläkin. Muutama vuosi sitten ostin äidille joululahjaksi linnunpöntön, joka toimii myös ruokkimalaitteena. Ahneet oravat ovat päässeet jyrsimään linnunpönttöä hieman pähkinöiden himossaan, mutta eivät ole onneksi saaneet aikaan todellista vahinkoa. Tontin laidalla kulkeva aita on varsinainen oravien valtatie.

Raparperit.jpg

Metsän reunassa on äidin yrttitarha. Viljelylaatikoissa kasvaa monivuotista lipstikkaa ja mäkimeiramia sekä ruohosipulia. Kuvan raparperit olisi jo korkea aika kerätä talteen ja leipoa piirakaksi tai pakastaa talven varalle, jottei niistä tule puisia. Isän nikkaroimissa viljelylaatikoissa tai "ruumisarkuissa", kuten naapuri niitä leikkisästi nimittää, kasvaa myös perunaa ja tomaattia. Tomaatit ovat vahingossa kompostissa itäneitä ja laatikkoon siirrettyjä, mutta raakileet eivät varmaankaan ehdi kypsyä ennen pakkasia, koska metsän reunassa on varjoisaa. Perunoistakin tulee varmaankin vain peukalon pään kokoisia. Parempi sekin kuin rikkaruohot.

03082016752.jpg