Keväällä kaipasin uutta päiväpeittoa. Kun eräs askarteluliike muutti lähimpään kauppakeskukseen, kävin tutustumassa myymälän valikoimiin. Ihastuin romanttisiin Tilda-kankaisiin, mutta en tiennyt mitä haluaisin tehdä niistä. Maaliskuussa ajatukseni selkiytyi. Kaivoin vaatekaapistani kasan vanhoja, rikkinäisiä ja liian pieniä farkkuja. Vanhimmat farkut taisivat olla peräisin yläasteelta tai lukiosta.

Tein pahvista 10 x 10 senttimetrin mallin, jotta tilkuista tulisi varmasti keskenään samankokoisia. Leikkasin farkkujen lahkeet auki sisäsauman vierestä. Piirsin kuulakärkikynällä kankaan takapuolelle mallin avulla palan ääriviivat ja yritin hyödyntää käytettävissä olevan farkkukankaan mahdollisimman tehokkaasti. Käytin jopa takataskujen sisäosan - sen joka on vasten peppua.

Siksakkasin farkkupalojen reunoja aina välillä, kun kädet alkoivat puutua kangasta leikatessa. Saksen kahvat painoivat sormia. Ostin tarjouksesta valmiiksi pussitettuja Tilda-kangaspaloja, jotka pesin ja silitin ennen kuin leikkasin ja huolittelin reunat. Iltaisin myös ratkoja viuhui ahkeraan, kun purin vanhaa pitsiä rikkinäisistä, mutta säästetyistä lakanan kaistaleista. Otin talteen myös äitini isoäidin kirjotut nimikirjaimet.

Jouduin välillä ostamaan lisää kangasta. Rikkinäisiä farkkuja sain lisää kaverini poikakaverin vaatekaapista. Tilkkutäkkiin upposi noin kymmenet farkut. Mittasin sängylläni, mikä olisi päiväpeiton ihannemitta, jotta lakana ja pussilakana eivät pääsisi ikävästi repsottamaan sen alta. Lopulta päädyin valitsemaan mitan takakappaleen mukaan. Olin päättänyt tehdä takakappaleen yhdestä kangaskappaleesta, joten leveydeksi tuli kangaspakan leveys.

Sommittelin tilkuista nauhoja olohuoneen lattialla. Joka toinen tilkku oli farkkua ja joka toinen yhtä neljästä valitsemastani Tilda-kankaasta. Ompelin tilkut nauhoiksi ja vaihtelin vielä nauhojen keskinäisiä paikkoja, jotta samaa kangasta ei tulisi liian lähekkäin. Tässä en täysin onnistunut. Minun olisi pitänyt valita useampia erilaisia kankaita. Lisää vaihtelua tilkkutäkkiin kuitenkin tuli, kun sekoitin erisävyisiä farkkupaloja ympäri peittoa ja koristelin joitakin tilkkuja pitseillä.

Kaiken kaikkiaan täkkiin upposi 17 x 26 tilkkua. Ompelin tilkkunauhat yhteen ja sain etukappaleen valmiiksi. Ostin kangaskaupasta vanulevyä täytteeksi. Vasta jälkikäteen tajusin, että päiväpeittoon olisi riittänyt ohut vanukerros, mutta minä halusin muhkean lopputuloksen. Päiväpeitosta tulikin täkki.

En halunnut tilkkujeni päälle tikkausta, joten ompelin vanun käsin kiinni tilkkukankaan takapuolen saumoihin. Leveyssuunnassa joka kolmannen rivin joka kolmannen tilkun kulmaan ompelin pienen kiinnipitokohdan. Ikään kuin olisin ommellut kiinni nappeja pitkin täkin taustaa.

Suunnittelin kääntäväni osan tilkuista näkyviin peiton takapuolen reunoihin. Suunnitelma oli tuhoon tuomittu alusta lähtien. Ompelin tilkkupuolen pitkät sivut kiinni takapuolen kankaaseen, mutta samalla yritin nuppineulojen avulla kääntää paksut reunat moninkertaisiksi. Paksu vanu ja moninkerroin käännetty kangas saivat ompelukoneeni kiukuttelemaan. Tikki meni vinoon, kone nikotteli paksua reunaa ommellessani ja jälki oli kamalaa. Niinpä päädyin purkamaan molemmat pitkät sivut. Se raastoi hermoja ja turha työ harmitti. Huonoksi onneksi takakappaleeseen repesi pieni reikä, mutta sen saattoi myöhemmin piilottaa sivusaumaan.

Jätin työn lepäämään, kunnes ilmoittauduin käsityökurssille. Siellä sain moderneilla koneilla ommeltua siistit sivusaumat, mutta onneksi olin luopunut moninkertaisten reunojen hullutuksesta. Tänään sain tilkkutäkin vihdoinkin valmiiksi noin puolen vuoden uurastuksen jälkeen. Ompelukurssin kokoontumisen jälkeen minulle jäi kotiläksyksi vain kahden käden mentävän kääntöaukon ompeleminen käsin ja blogipäivityksen tekeminen. Nyt kun urakka on valmis, voin huokaista tyytyväisenä.