Eräänä tammikuisena yönä pyörin unettomana sängyssä ja pää täynnä ideoita. Jo jonkin aikaa olin haaveillut parvekekalusteideni maalaamisesta valkoiseksi. Lasitetulla parvekkeellani on kesät talvet bistrotyypiset kalusteet. Pieni pöytä ja kaksi siroa tuolia. Päällä on puurimat, mutta runko on maalattua metallia.

22062014537.jpg

Parvekekalusteiden pintakäsittely oli ajan kuluttama.

Puuosat on käsitelty jollakin aineella, joka uutena tuntui käsissä tahmealta ja päätyi ruskeina raitoina istuintyynyjen pohjaan. Käsittely on onneksi vuosien myötä kulunut ja kukkien aluslautasilta ylitulvineiden vesiläikkien syövyttämä. Siten pohjustustyö on jo puoliksi tehty.

_20170523_155950.jpg

Pesin kalusteet puutarhaletkusta tulevalla jääkylmällä kaivovedellä.

Jokunen vuosi sitten sain Habitare-messuilta bloggaajalahjana purkin valkoista kalustemaalia, jonka hyvin voisi käyttää tähän projektiini. Antaisikohan talonyhtiö luvan maalata entisessä askarteluhuoneessa, joka sittemmin on muutettu kuntosaliksi? Keväällä pahimpaan siitepölyaikaan maalausurakkaa ei ainakaan ulkona kannata tehdä, jotta siitepölyhiukkaset eivät tartu vastamaalattuun pintaan ja turmele vaivannäköä.

_20170523_152727.jpg

Tummaksi käsitelty puu kuulsi vielä ensimmäisen maalipinnan alta. Olin tyytyväinen lopputulokseen vasta kolmannen maalikerroksen jälkeen, jolloin pinnasta tuli riittävän peittävä.

Maalipurkin mukana tuli sen valmistajan lähettämä lappu, jossa ilmoitettiin kiinnostus blogiyhteistyöhön. Vieläköhän kiinnostus on ajankohtaista? Ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos saisin muutaman purkin lisää maalia mahdollisesti tulevia uusia projekteja silmällä pitäen._20170523_153545.jpg

Kevättalvella ompelemani uudet istuintyynyt kruunasivat kokonaisuuden.

Päädyin maalaamaan parvekekalusteet vanhempieni omakotitalon pihalla eräänä lämpimänä toukokuun lopun maanantaina. Maalasin kalusteet kolmeen kertaan valkoisella vesiohenteisella kalustemaalilla, joka oli tosin tarkoitettu sisäkäyttöön. Näin maalin kestävyys tulee testattua lasitetulla parvekkeella.

Maalasin puuosat irrottamatta niitä rungosta, minkä seurauksena mustiin jalkoihin jäi jonkin verran valumajälkiä. Osan sain kuitenkin pyyhittyä pois tuoreeltaan kostealla rievulla ja jo hieman kuivuneisiin roiskeisiin tehosi rapsutus puisella jäätelötikulla. Suosittelen kuitenkin muille samaan urakkaan ryhtyville, että puuosat kannattaa ruuvata irti rungosta maalaamisen ajaksi. En tehnyt tätä, koska arvelin, että en saa ruuvattua ruostuneita ruuveja enää oikeille paikoilleen ja joudun tekemään mahdollisesti jopa uudet reiät ruuveja varten puuosiin. Jokaisesta projektista oppii jotakin kantapään kautta.